Työnjakoa ja ensimmäiset varaukset reissuun

Olemme sopineet reissukavereiden kanssa, että jokainen hoitaa oman osansa reissusta kasaan - suunnittelu, tietojen hankinta, varaukset, maksut jne.  Sovimme viime kesäisen suunnitteluviikonlopun aikana kuka tekee mitäkin, ja vähän budjettiakin laskeskeltiin.

Paperia suunnittelun pohjaksi ja työnjako


Kulkijoille lankesi hoitaa kuntoon matkaosuus Helsingistä Pekingiin ja myöhemmin matkan varrelta vielä Kambodzan osuus. Olemme siis fiksailleet kuntoon ihan kaikkea näihin paikkakuntiin liittyvää. Eniten aikaa ja suunnittelua vaatineen osuuden, eli Trans Mongolian junailun, olemme nyt hoitaneet hienosti kasaan. Ei edes yritetty sen suuremmin selviytyä tästä yksin, vaan siirsimme vastuun matkatoimiston harteille. Periaatteessa oltais varmasti saatu itsekin reissu kasaan, mutta koska päivämäärät on meille tärkeitä, jotta reissu sujuu aikataulun mukaan, päätimme jättää soveltamisen ja säädön pois tässä kohtaa. Halusimme niin sanotusti varmistaa itsellemme siirtymät tietyssä aikataulussa ja päivissä, joten matkatoimisto sai luvan hoitaa kuviot kasaan.

Elikkäs, titttidii.. Ensimmäiset varaukset on nyt suoritettu ja maksettu. Trans Mongolian junakuvio ja Ulan Batorin pysähdys on hoidettu. Ja tältä se näyttää;

1.7. tiistaina hypätään illalla junaan Moskovasta Jaroslavin asemalta.
junassa tiistaista sunnuntaihin
6.7. sunnuntaina aamulla aikaisin perillä Ulan Batorissa
siirtyminen Ulan Batorista noin 100 km päässä sijaitsevaan Hustain kansallispuistoon, jossa yövymme pari yötä jurtassa ja bongailemme prezewalskin hevosia
8.7. tiistaina takaisin Ulan Batoriin, jossa olemme pari päivää
10.7. torstaina aamulla aikaisin junaan, matka kohti Pekingiä alkaa
11.7. perjantaina iltapäivällä perillä Pekingissä

Siis oikeesti, me ollaan junassa käytännössä viikko. Se voipi kohtuullisen hyvältä maistua laadukas hotelli ja paikallaan pysyvä sänky tuon reissun jälkeen.

Tässä tosi kiva ja selkeä sivu (englanniksi), jossa on kivasti tuo meidän tuleva reitti niputettu kivasti pieneen kasaan. Katsokaa nyt oikeesti, millasessa kopissa sitä mennään viikon verran... Linkin sivun viides kuva. =D   http://www.seat61.com/Trans-Siberian-moscow-beijing.htm

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pietari ja Moskova

Ulan Bator ja junamatka II.

Lontoo