Riika maaliskuussa 2014 -matkakuumeen lievitysmatkalla

Matkakuumeemme ISOA reissua kohtaan on kasvanut jo niin massiivisiin mittoihin, että oli ihan pakko ottaa äkkilähtö lyhyelle kaupunkilomalle. Valinnaksi osui pienen pähkäilyn jälkeen Riika - Latvian pääkaupunki. Riika on saanut paljon kehuja matkakohteena ja oli meille molemmille uusi kohde - sekä budjettimatkailijalle sopiva paikka muutenkin. Sinne siis. Allekirjoittaneella oli ihan oikea talviloma töistä, ja Kulkuri otti muutaman päivän vapaata töistä jotta päästiin lähtemään.

Flyben "sillipurkilla" vedettiin lentomatkat, kuva Riian kentältä.

Budjettimatkailuksi tätä uskalsi vielä oikein hyvin sanoa, koska varasimme reissun vain kaksi viikkoa ennen lähtöä - silti hinnan ollessa hyvin maltillinen. Matkahinta oli kokonaisuudessaan kahdelta henkilöltä 609 + 85 euroa. Hinta koostuu seuraavasti; ebookersilta varasimme lennot Joensuu- Helsinki - Riika - Helsinki - Joensuu ja siistin perushotellin "Monte Kristo" käytännössä keskustasta, yhteensä 609 euroa. Extra 85 euroa oli hotelliyö lentokenttähotelli Rantasipi Airportissa Vantaalla. Kokonaisuutena reissun lennot ja yöpymiset kahdelta henkilöltä neljän yön osalta olivat 694 euroa.

Hinnan edullisuutta on korostettava siltä osin, että näin viime hetkeen jätetty (eli keksitty) varaus nosti osaltaan suomen sisäisten lentojen hintaa eksponentaalisesti. Edullisimmaksi tulikin ostaa koko paketti ebookersilta, kuin keräillä itse varaus palasista. Molempia on tilanteeen mukaan harrastettu, ja pyritty löytämään aina meille sopivin konsepti. Tällä kertaa lento+hotellipaketti oli toimivin.


Olimme ensimmäisenä päivänä perillä Riiassa aamulla puoli yhdentoista maissa. Veimme laukun (luit oikein, matkustamme yleensä tosi kevyillä varuisteilla) hotelliin säilytykseen ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Hotellimme sijaitsi vanhan kaupungin alueella, joka olikin äärettömän idyllinen kapeine kujineen ja mukulakivineen. Jalat olivat kyllä jo parin päivän kävelyn jälkeen ihan muussia, jonka totesimme johtuvan mukulakivistä - toki me käveltiinkin semmoiset kuutisen tuntia päivässä...


Sään suhteen Riika ei näyttänyt parhaita puoliaan. Pääosin oli puolipilvistä, aurinko pilkisteli muutaman päivänä, ja parina päivänä tuli vettäkin ajoittain. Lunta ei ollut enää missään, ja maa viheriöi paikkapaikoin. Kuitenkin pääosin oli vähän kaljun näköistä, kun puut eivät olleet vielä lehdissä, eivätkä lähes silmuillakaan. Mutta me ei lähdetty huippusäätä metsästämään kaupunkilomalle, vaan katsomaan uusia paikkoja.


Mustapäitten talot

Hetken se on jo tuossa seisonut

Riika on ällistyttävä sekoitus modernia huippurakentamista, kaikenlaisia tyylejä 1200-2000 -lukujen välistä, kunnon neuvostoaikaista laatikkorakentamista ja koristeellisia vanhoja rakennuksia. Kaupungissa on myös erittäin vanhaa puurakentamistyyliä näkyvillä. Kaikki tyylit olivat iloisessa sekamelskassa keskenään, antaen kaupungille ihanan omanalaisen leiman. Meillä menikin päivät pitkät rakennuksia töllistellessä.

Kolme veljestä

Riika on perustettu vuonna 1201, siellä asuu n. 650 000 ihmistä, koko Latviassa taas reilut 2 miljoonaa asukasta. Aika pienestä paikasta on siis kyse. Riika oli myös mukavan pienellä alueella, joka paikkaan tuntui pääsevän jalkasin - kävimme myös vanhan kaupungin ulkopuolella. Pienuudestaan huolimatta Riika on latvian maiden suurin kaupunki. Vuoden vaihteessa Latvia on siirtynyt omasta valuutastaan euroon, joten hintojen seuraaminen (ja vertailu) oli helppoa.







Kaikenlaisia torneja ja huippuja. Kulkijahuolettoman takana ruutitorni (powder tower).
 Kävelyn lisäksi tutustuimme Riiaan myös laajemmin, kävimme ajamassa raitiovaunulla kunnon lenkin ja katsomassa myös laitakaupungin elämää. Raitiovaunussa meillä oli oppaana Aleksandr - joka ehdotti ratikkaretkeä kaupungintalon torialueella palloillessamme. Sehän meille sopi vallan hyvin, olimme nimittäin jo henkisesti valmistautuneet hyppäämään mukaan kunnon turistimeininkiin - kiertoajelubussiin. Onneksi vältimme tuon kuvion. Aleksandr kertoi meille todella hauskasti Riian historiasta ja nykypäivästä, myös nähtävyydet tulivat paljon tutummiksi.




Yksi hauskimmista kokemuksista oli käydä katsomassa kymmenen minuutin mittainen 5D-esitys Riiasta. Menimme tyyliin pieneen elokuvateatteriin jossa valkokankaan lisäksi oli kymmenisen isoa istuinta. Istuimet olivat korkealla, ja niihin joutui hieman kiipeämään -ainakin allekirjoittanut lyhyine jalkoineen-. Tuoli muistutti miellyttävää syvää hieman kuppimaista pehmeää ja upottavaa nahkapenkkiä. Käsinojissa oli kunnon kiinnipitokahvat ja vyötäisille sidottiin lentokoneen istuinvyötä muistuttava vyö. Kun esitys lähti liikkeelle, oli tunnelma kuin olisi istunut helikopterin kyydissä, ääni-, tärinä-, vesi-, tuuli- ja liikkumisefekteineen. Istuin tärisi ja liikkui kuvan mukana niin että välillä kiidettiin ihan täysillä eteenpäin kanavaa pitkin ja välillä suoraan ylös- tai alaspäin. Riika tuli tutuksi lintuperspektiivistä ja 5D-kokemus oli huikea! Tätä aikaisemmin olemmekin olleet "vain" 4D-esitystä katsomassa Lontoossa.

Hangaarit

Tekiskö mieli kuivattua kalaa...

Nähtävyyksiä oli sopivasti. Taisimme nähdä kaikki kuuluisimmat, ns. "must see" -paikat. Kaikki olivat kävelymatkan päässä. Riian nähtävyydet sopivat ihmisille jotka tykkäävät katsella vanhaa arkkitehtuuria, vanhoja kirkkoja (kuten me). Miehitysmuseo jäi meiltä nyt näkemättä, ehkä joskus toisella kertaa. 

Vapaudenpatsas

Riika on mieletön shoppailijan paratiisi. Vaativaan makuun löytyi ihan keskustan alueelta kaksi valtavaa (molemmat taisi olla viisikerroksisia) ostoskeskusta, joista löytyi liikkeitä ihan kaikkeen makuun. Mm. Armani, Guess, Mango, Sand, Rieker, Massimo Dutti, Villeroy & Boch, Raw - keksi tähän ihan mikä tahansa vaate-, sisustus- whatever -liike, kaikkea löytyy. Näitten lisäksi luonnollisesti lukematon määrä kivijalkakauppoja ihan kaikkiin tarpeisiin. Riiassa oli myös edustettuna "suomibrändejä", mm. Stocmann, Prisma, Lassila & Tikanoja jne, jopa löysimme yhden Hesburgerin (ei syöty siellä).

Kaksikorvaisen kupin vetoisuus puolisen litraa.


Nykytaidetta. Kivinen Sherlock Holmes taisi maksaa about 2000 euroa. 
Kaupungissa olivat vielä toimintakunnossa sodan aikaiset hangaarit, joissa on aikanaan säilytetty zeppeliinejä. Nykyisin hangaarit ovat markkinapaikkoja, josta löytyi ruokatarvikkeitten lisäksi ihan kaikkea mitä kuvitella saattoi, vaatekappaleet päästä varpaisiin, lukkosepät, silmälaseja, kukkia jne. Myös hangaarien ulkopuolella oli myyntikojuja, jopa satoja. Kojut olivat hyvin samanlaisia kuin vastaavat toripaikat vaikkapa Tallinnassa. Riiasta vain puuttui ihan täysin se pakkomyynnin ja hymyttömän tuputuksen meininki. Oli oikeasti kiva kierrellä paikoissa. Apua sai jos halusi, ja sovitella luonnollisesti myös, mutta mitään törkeää kaupustelua ei kohdattu missään.

Rakkaudenlukkojen silta



Vau. <3

Riiassa pärjäsi erittäin loistavasti englannilla. Nuoremmat aikuiset puhuvat englantia todella hyvin, ja yleensä myös vanhemmatkin. Jos englanti tuntui työläältä, niin saimme palvelua sitten venäjäksi - joka sopi meillekin loistavasti.

Daugava joki, taustalla kirjasto.

Ihan selkeä reittiohje.

Ruoka oli hyvää, ja annokset olivat pääsääntöisesti valtavat. Ihan keskustassa paremmat ravintolat olivat jo lähes suomen hinnoissa. Muutaman korttelin kun käveli sivummalle söikin suomalaisittain todella edullisesti. Käytännössä vanhan kaupungin keskustassa me söimme ensimmäisenä päivänä alkuruoan ja pääruoan (lihaa molemmilla) höystettynä kokonaisella pullolla shampanjaa (aitoa) hintaan 50 euroa.Yksinkertaisesti ei vaan jaksettu jälkiruokaa tuohon päälle (jälkkäri olis maksanut kahdelta n. 8 euroa)...  Hieman sivummalla söimme liha- ja kalaruoan, alkuruokien ja alkoholijuomien kanssa yhteensä 25 eurolla. Kahviloitten veloitukset riippuen leivoksista ja juotavista n. 5-9 euroa. Ruokaa oli saatavilla ihan kaikenlaista, me yritimme syödä paikallista tai "slaavilaista" ruokaa. Tarjolla olisi ollut myös paljon sushipaikkoja- ja muita perussapuskasta poikkeavia paikkoja. Jos olisi halunnut syödä erittäin edullisesti, niin paikallinen Lidoketju ja muut erilaiset pelmenipaikat tarjoavat ruokaa todella edullisesti -ainakin suomalaisen kukkaron osalta.

Rovaniemellä vai Riiassa.


Kissojen talo.

Riiaa voi suositella lomapaikaksi melkeimpä kenelle vaan. Budjetti ei tarvitse olla oikeastaan edes keskiväliltä, kun jo syö ja majoittuu kohtuullisen hyvin. Jos haluaa shoppailla edullisesti tai jopa halvalla, kaikkea löytyi. Jos "pelkkä" kaupunkiloma kuulostaa tylsältä ajatukselta, Riiasta on lyhyt matka läheiselle Jurmalan alueella, jossa on huikeat rannat. Myös luonnonpuistoja löytyy useita, jos haluaa tutustua Latvian luontoon ja eläimistöön tarkemmin.

Myö raitsikassa.

Me tykättiin huikeasti tästä "pikku Pariisista" ja löysimme todella paljon yhtymäkohtia omaan matka"rakkauteemme" Lontooseen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pietari ja Moskova

Ulan Bator ja junamatka II.

Lontoo