Ulan Bator ja junamatka II.

Olimme kolme päivää Ulan Batorissa, Mongolian pääkaupungissa. Jostain syystä Ulan Bator tarjosi allekirjoittaneelle aikamoisen ahdistuksen ja jokainen hetki vaan toivoi, että päivät menisivät nopeasti ja pääsisimme jatkamaan matkaa.

 Ulan Batorin keskusta. Liikenne oli kaoottista. Autot ja muut kulkupelit tööttäilivät aivan lakkaamatta. Ihmiset ajoivat ronskisti päin punaisia valoja, eivät väistäneet jalankulkijoita (edes suojateillä). Meteli ja ylipäätänsä kaupungin haju olivat ahdistavia

 Pian tämän kuvan ottamisen jälkeen joku hampaaton resupekka kävi matkamieheen käsiksi. Onneksi vain roikkui käsivarressa ja sopotti jotain käsittämätöntä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen päästi lopulta irti. 

 Temppelin portti Ulan Batorissa.

 Hitchcockin linnut Temppelin pihalla. 

Kontrastit...

Täytyy varmaan antaa ajan kulua, että allekirjoittanut voi mitään oikeasti positiivista kertoa Ulan Batorista. Kuvat puhukoon puolestaan. Nimimerkillä, Mongolian maaseudulle voisi todellakin mennä uudelleen, Ulan Batoriin - toivottavasti ei enää koskaan.

 Slummit. Ensimmäistä kertaa ikinä näin, että lapset ihan oikeasti leikkivät kivillä.

Tsingis Kaanin patsas Ulan Batorin pääaukiolla.

 Ulan Batorin keskustaa. 

Juna tulee ja kuljettaa meidät pois Ulan Batorista.

Alkoi matkamme toinen pidempi junailu. Matkasimme UB:sta Pekingiin, nukuimme yhden yön junassa, ajallisesti meni noin puolitoista vuorokautta. Tämä juna olikin melkein luksusversio verrattuna ensimmäiseen. Paksut miellyttävät penkit/sängyt, vessat ja suihkukin löytyi jokaisesta vaunusta. Samovaari oli vaihtunut nykyaikaiseen piilotettuun hanaan, sai kuumaa ja kylmää vettä. Ravintolavaunu oli siisti, ja ehdottomasti myös edullisin. 

 Ulan Bator - Peking, hyppäsimme kyytiin aamulla 10.7.

 Uupunut matkalainen lepää kiinanjunassa.

 Gobin autiomaa, vielä Mongoliassa. 

Gobin autiomaa.

Kiinassa!